Härkävuori - upea näköalapaikka

Kirjoittelin tuossa facebookiin Puumalan omalle puskaradio sivustolle tuosta Kummakivestä ja sinne puuttuvista opasteista. Siellä eräs tyttö kirjoitti, ettei se ole ainoa alueella huonosti merkitty nähtävyys; esimerkiksi Härkävuorelle on kuulemma hankala löytää jos ei tiedä mistä sinne mennään. Kiinnostuin oitis. Ihmiset alkoivat keskustella paikasta ja kehuivat sitä paljon. Onnistuin saamaan ohjeet paikalle ja lähdin tutkimaan! 

Härkävuori sijaitsee siis Puumalan Muuramäessä, eli Puumalasta noin 15km Imatralle päin. Härkävuorta ei Google Mapsista löydy ollenkaan, eikä minkään tien nimikään viittaa siihen. Sen sijaan Maastokartat -sovelluksella löytää paikan. Tämäkään sovellus ei kyllä kerro sinne vievää reittiä, mutta vuoren sijainnin kuitenkin löytää. 

Tässä kumpikin ajoreitti paikalle. Alakulmassa näkyy
siis Imatrantie (62), josta käännytään Muuramäentielle.
Google Maps ajattaa oranssia reittiä ja sieltä
itse ajoin. Pinkkiä reittiä pääsee myös, mutta
joutuu ajamaan hieman pidempään metsätietä,
jonka vuoksi reitti on hitaampi. Itse ajoin
tätä reittiä paikalta pois.

Tässä näkymä Maastokartat -sovelluksella.
Jyrkänne näkyy "kampana" kartalla.

Niimpä ajelin keskiviikkona 30.08.2017 metsätietä pitkin vuoren kupeeseen ja koitin löytää lähtevää polkua. Yhdessä kohtaa oli hiekkainen levike, mutta hiekka tuntui niin pehmeälle, että luulin autoni jäävän jumiin siihen. Joten ajoin hieman ohi seuraavaan paikkaan, johon saattoi auton jättää. Tästä lähdin nousemaan hyvin epämääräisen näköistä "polkua", joka myöhemmin osoittautui pieneksi puron uomaksi, josta ilmeisesti hirvet olivat tallanneet ja siihen oli muodostunut "polku". Eli en lähtenyt oikeaa reittiä, mutta olin nousemassa kuitenkin oikealle vuorelle, niin ajattelin etten tarvitse siihen polkua. Metsän pohja oli kuitenkin helppokulkuista sammalmetsää ja mustikka- ja puolukkapuskia. Tallasin ja kipusin mäkeä ylös, kyllä siinä syke nousi! Maastokartta -sovelluksen avulla suunnistin kohti Härkävuoren jyrkännettä. Hetken kiipeämisen ja rämpimisen jälkeen se löytyi!

Metsässä rämpiessä ja kiivetessä
nousi sykkeetkin hetkellisesti!

Kyllä jännitti! Kallio pudottaa äkkijyrkkään alas.

Toinen kuva vielä jyrkänteeltä alas.

Näkymiä Härkävuorelta.

Huipulle oli laitettu roskis ja selkeä polku lähti viemään kallion reunaa pitkin. Päätin aikani ihailun jälkeen lähteä kulkemaan polkua pitkin alas, jotta voin selvittää oikean reitin huipulle. Hetkittäin tuli olo kuin olisi ollut kävelyllä jossain pohjoisemmassa osassa kotimaata. Näkymät olivat kauniit.

Polku kulkee vuoren reunan tuntumassa. Näkymät olivat upeat.

Jäkäläiset polun reunat toivat mieleen
Lapin maisemat.

Reppureissaaja itse.

Vuoren sivua laskeutuessani vastaan tulikin ihan kunnolliset opasteet ja polun viertä lähti kulkemaan köysiaita. Toinen opasteista kertoi edessäpäin olevan laavu. Polku lähti laskeutumaan ja kiertämään Härkävuoren etupuolelle, suoraan jyrkänteen alle. Seurasin opastettua polkua. Tässä kohtaa haarautui toinenkin, hieman pienempi polku. Tällä kertaa jäi mysteeriksi, mihin se vie.

Polulta löytyi selkeät opasteet.

Köysikaiteet helpottavat laskeutumista/nousua.

 

Polku kiersi Härkävuoren etupuolelle, 

jyrkänteen alle.

Polku oli selkeä ja hyväpohjainen. Maisemat olivat mukavat; kaunista sammalpohjaista metsää ja jylhä Härkävuori kohosi oikealla kuin jättimäinen kiviseinä. Metsässä oli paljon suuria sammalpeitteisiä kivenlohkareita, niiden hienoja muodostelmia ja onkaloita.

Jyrkänteen alla. Kallio nousee aivan pystysuorana seinänä korkeuksiin!

 

Metsässä oli upeita lohkaremuodostelmia. 

Polku jatkui läpi metsän ja välillä mentiin pitkospuillakin. Todella hyväkulkuinen reitti, täällä ei kastellut jalkojaan eikä polulta päässyt eksymään. Pieni puinen silta vei ojan yli. Pian metsä muuttui valoisammaksi. Yksi jyrkempi nousu ja lasku mahtui vielä reitille; ylitin jonkinlaisen pienen harjanteen. Tämän jälkeen polku laskeutui kauniin lammen rantaan.

Metsäpolun käydessä vaikeakulkuiseksi,
oli kävelyn helpottamiseksi laitettu pitkospuut

 

Pieni puinen silta ojan ylittämiseen.

Metsä muuttui valoisammaksi lähestyttäessä lammen rantaa.

 Tässä kohtaa oli myös kyltissä mainostettu laavu. Lammen rannassa oli laituri, jonka päässä olevia tikkaita pitkin olisi päässyt helposti pulahtamaan. Maisema oli kaunis!

Laavupaikka oli todella siisti! Paikalla oli kaksi laavurakennusta, pöytä ja nuotiopaikka. Toisen laavun sisälle oli jätetty talja. Laavupaikan nurkalla oli selkeä puinen kyltti : WC -->. Kylttiä seuraamalla polun päästä löytyi oikein persoonallinen ulkohuussi! Laavupaikka kokonaisuudessaan oli siisti ja kutsuva. Paikan edestä löytyi jälleen selkeät opasteet.

Siisti laavupaikka.

Opastetaulu kertoo etäisyyden jylhälle Härkävuorelle ja Muuramäen kylälle.

Kaunis maisema lammen rannalla.

Laiturin päästä olisi päässyt pulahtamaan lampeen.

Persoonallinen ja hyvin ilmastoitu ulkohuussi.

Polku lähti jatkumaan WC -kyltin vierestä lammen rannan tuntumassa. Ei siinä kerennyt kovin montaa askelta ottaa kun pöllähdinkin hiekkaiselle levikkeelle metsätien reunaan! Tämä oli se samainen hiekkalevike, johon olin aiemmin meinannut autoni jättää, mutta arvelin sen olevan liian pehmeä. Tässä ei ollut mitään merkintää, mistä polku oikein lähtee. Hiekkalevikkeelle oli puuhun sidottu roskapussi. Olihan paikka oikeastaan aika ilmeinen, kun olisi osannut ajatella. Kyltti ei kuitenkaan olisi pahitteeksi tähänkään kohtaan, sillä metsätieltä ei polun alkua näy ollenkaan!

Tästä polku lähtee.

Hiekkalevike. Polku lähtee suunnilleen kuvan keskiosasta.
Ei kylttejä.

Hiekkalevikkeelle pääsee tällaista metsätietä pitkin.
Osittain urainen,joten ei ihan matalimmalle autolle hyvä,
normaalilla henkilöautolla pääsee.

Reissu oli kaiken kaikkiaan mukava! Tai "mukavamman" siitä olisi tehnyt suoraan polkua pitkin kävely, mutta saipahan vähän nostettua sykkeitä tuolla metsäosuudella! Kaiken kaikkiaan lenkkiin meni 1h13min, puolet varmaankin kuvia ottaessa ja ihmetellessä. Puoleen tuntiin mahtuu hyvin nopea pisto vuorelle ja takaisin, mutta hieman kannattaa varata aikaa maisemien katseluun. 

Lenkki heitetty ja turvallisesti takaisin autolla!

Näin Polar A300 näyttää valmiin treenin tiedot.
Alla vielä loput kellosta nähtävät tiedot.

KUINKA LÖYDÄN HÄRKÄVUORELLE?

Eli ensin käänny tieltä 62 (Imatrantie) mustan Muuramäki -kyltin kohdalta hiekkaiselle Muuramäentielle. Aja Muuramäentietä suoraan, kunnes tulet jyrkähköön mutkaan, joka viettää oikealle. Tässä on "bussipysäkki" ja jokin muu rakennus. Suoraan jatkuisi Kylänraitti, mutta ajetaan tien mukaisesti oikealle. Aja Pitkäniemen ohi ja käänny seuraavalle vasemmalle kääntyvälle metsätielle. Google Mapsista löydät paikan, kun näppäät kohteesi manuaalisesti kartalta kahden pienen lammen väliin.

Tässä vielä opastekartta Google Mapsin näkymällä.
Seuraa oranssia reittiä, sillä se on nopeampi ja
helpompi tie ajaa

Laita määränpääsi manuaalisesti Google Mapsista kahden lammen väliin.
Saat asetettua määränpääsi manuaalisestipainamalla kohtaa pitkään.
Tähän karttaan olen piirtänyt polunkin :D

 Aja metsätietä, kunnes näet oikealla puolella selkeän hiekkalevikkeen. Jätä autosi levikkeelle. Polku lähtee tieltä katsottuna levikkeen vasemmasta laidasta. Seuraa polkua ja opasteita.

Seuraa hiekkatietä, kunnes löydät selkeän hiekkaisen levikkeen.

Hiekkainen levike, polku lähtee kuvassa näkyvän hiekkakasan
vierestä oikealta puolelta lammen tuntumasta. 

Polun lähtöpiste kuvattuna lähempää. Seuraa polkua ja opasteita.

LOPPUARVOSTELU:

Kaiken kaikkiaan upea paikka! Tämä kannattaa kokea. Alkuponnisteluista huolimatta oli vaivansa väärti. Kohde nyt ei sinällään ole sen kummoisempi kuin korkea vuori, mutta kuka tykkää kulkea luonnossa ja arvostaa upeita näkymiä niin tämä on todellakin vaivan arvoista. Polku on selkeä ja helppokulkuinen. Selkeät opasteet huipulle, siisti laavu kauniilla paikalla, pitkospuut ja köysikaiteet auttavat kummasti! 

Joku hurja varmaan maastopyörälläkin tuolla pääsee, mutta polut ovat aina polkuja ja tällä reitillä pari jyrkempää nousua pistäisi luultavasti kantohommiin. Pyörä ehkä kannattaa jättää tällä reissulla sivuun. Lastenrattailla tai pyörätuolilla ei kannata lähteä yrittämään. Vuori on korkea, joten nousua on. Polku vie kuitenkin hyvin sivusta, joten äkkinäistä, pitkää ja hyvin jyrkkää nousua ei ole. Köysikaiteet ovat hyvin avuksi hieman huonommin liikkuvalle. Viimeisellä pätkällä ei kyllä kaiteita ole.. Laavulle ja jyrkänteen alle kuitenkin pääsee helposti.

Hiekkalevikkeeltä polkua pitkin vuorelle on vajaa kilometrin matka. Nousu tietenkin hieman hidastaa kulkua. Nopeasti huipulla pyörähdys ja pois vie arviolta puolisen tuntia. Upea paikka, kannattaa pistäytyä!

Annetaan arvosanaksi tälle paikalle kuitenkin 8. Näköalapaikka. Hankalasti huomattavissa ja melkoisen ajelun päässä, upea paikka kylläkin, hyvin merkitty reitti (sitten kun polulle löytää), siistit laavut ja kaiteet reitillä.. Tulen varmasti käymään toistekin täällä. 

~Tuija~

Kummakivi - painovoimaa uhmaava siirtolohkare

Maanantaina 28.8.2017 tein töissä aamuvuoroa. Koko kesän, ja oikeastaan jo paljon aiemminkin monesti, on ollut puhetta siskon ja ystävien kanssa, että pitäisi lähteä joskus katsomaan Kummakiveä. Se on siis Puumalan ja Ruokolahden kuntien rajalla Hauklapin kylässä sijaitseva suuri lohkarekivi, joka tasapainottelee sileän kallion päällä. Olin käynyt viimeksi joskus todella pienenä tyttönä perheen kanssa sitä kerran katsomassa ja halusin käydä näin vanhemmalla iällä ja tuoreemmalla muistilla katsomassa sitä uudelleen. Mutta, niinkuin yleensä tapana on, jäi tämäkin reissu vain puheeksi. Tuolloin maanantaina töissä kuitenkin päätin, että tänään on se päivä, kun töiden jälkeen mitään kyselemättä starttaan auton ja menen sinne Kummakivelle. Ompahan käyty. Pakkasin järjestelmäkameran, laajakulmaisen objektiivin ja jalustan mukaan ja lähdin ajamaan. Minulla ei ollut mitään tietoa missä se on, muuta kun että siinä kuntien rajalla jossain. Niimpä laitoin näppäränä tyttönä Google Mapsiin hakusanaksi Kummakivi, ja sovellus löysikin paikan heti. Sinne siis!

Puumalasta matkaa näytti kertyvän 26km. Karttasovellus kuitenkin näytti ajattavan valkintielle, sillä Puumalasta päin tullessa se hieman oikaisisi. Se on kuitenkin hiekkatie, joten ajoin suosiolla siitä ohi ja asfalttitietä pitkin eli käännyin Hauklapin risteyksestä. Hauklapintietä ajoin suoraan niin kauan, kunnes yleinen tie päättyi ja jatkoin hiekkatietä edelleen suoraan. Tässä kohtaa tien nimi vaihtuu mäntylahdentieksi. Sitä ajelin hetken aikaa, kunnes vasemmalle kääntyy kummakiventie, pieni hiekkatie. Mitään opastetta tai viittaa ei erikseen ollut, missä mainittaisiin mitään Kummakiven olemassaolosta, tien nimestä pystyi kuitenkin päätellä että oikeassa suunnassa ollaan. Karttasovellus ajatti minut kummakiventien päähän ja oikealle tien päähän, Pitkäjärven päätyyn. Jätin auton ja heitin repun selkään. 

Kaunista maisemaa Pitkäjärven rannalta.

Paikalta lähti kaksi polkua; toinen johti järven rantaan ja kiersi takaisin hiekkatielle muutaman metrin päähän, eli ei johtanut mihinkään. Niimpä valitsin polun, jonka eteen oli kaatunut puunrunko. Ylitin rungon ja lähdin tallaamaan suhteellisen hyvässä kunnossa olevaa polkua. Pian polku kuitenkin muuttui hyvin pehmeäksi ja märäksi.. Oli tehty pari kiertoreittiä, jotta jalat pysyivät suht kuivina. Pian tulin kallion juureen avarampaan kohtaan, jossa näytti olevan nuotiopaikka. Tästä pääsisi järven yli kaunista sammalsiltaa pitkin, joka tosin oli hurjassa kunnossa! Tiesin ettei tästä yli päästä kuivin jaloin. "Sillan" keskelle oli heitetty pyöreitä puita, joita pitkin piti tasapainotella yli. Puun pätkiä oli monen näköistä ja kokoista. Alla oleva soinen sammal näytti syövän vanhoja puita, joiden päälle oli heitetty uusia. Puut olivat liukkaita ja  kiikkeriä. Pääsin kuitenkin yli suht kuivin jaloin! 

Keli oli ihanan tyyni. Etualalla näkyy metsän kunto, jossa polku meni.
Vetistä.

Ja siitä sitten yli vaan!

Keskellä sammalsiltaa oli vielä suht hyvä kävellä.

Loppupätkä sai kyllä kyselemään uskoa.
Ihme kyllä, vielä tästä selvisin suht kuivin jaloin yli!

Toisella puolella polku jatkui hyvänä, kunnes edessä oli taas kosteikko ja samanlaiset ratkaisut niiden ylittämiseksi. Yksi niistä oli kuitenkin niin heikko, että jouduin upottamaan toisen jalkani polvea myöten suohon! Kyllä vähän pisti kiroamaan hetkeksi, onneksi olin matkassa yksin! Kiroaminen kuitenkin hiljeni pian kun astelin satumaisen kauniiseen metsään. Vanhoja kuusia ja vehreää sammalta jokapuolella, leveä kuiva polku vei aivan puron vieressä. Täydellinen metsän hiljaisuus ja raikkaus, puron iloinen solina vieressä. Kyllä unohtui koettelemukset! Harmi etten tajunnut ottaa paikalta hyvää kuvaa.. Alla kuitenkin pari kuvaa loppupäästä.

Hieman heilahtanut puhelimen kuva, mutta metsän joki
kulkee polun viertä. Vanhat kuuset ja sammalmetsää näkyvissä.

Ajatuksissani jatkoin polun tallaamista ja katselin metsää. Yhtäkkiä pöllähti eteeni järisyttävä lohkare, joka sai henkeni salpautumaan. Kerkesin juuri ajatella itsekseni, että valitsinkohan nyt pitkänkin reitin ja samassa se paukahtikin eteeni metsästä. Kummakivi. Täysin (kirjaimellisesti) puskista eteeni jysähtänyt näkymä sai hölmistyneen hymyn kasvoilleni. Suorastaan hiivin paikalle. Näky oli vaikuttava, en osannut edes oikeastaan odottaa. Olin nähnyt monia monia kuvia kivestä ja paikasta ja tiesin kyllä miltä se suunnilleen näyttää, mutta silti en osannut odottaa tuota näkyä. 

Paikalla oli joku muukin henkilö tuolloin, mutta herra poistui paikalta hyvin pian saapumiseni jälkeen.

Metsän keskeltä se tulee odottamatta.

 Laskin reppuni ja katselin jylhää näkymää. Siinä se köllötti mitään kyselemättä. Paikka oli jotenkin mystinen. Toisaalta paikan tyyliin, sen rauhallisen yksinäiseen olemukseen sopi täydellisesti se, ettei sinne vienyt mikään kyltti tai viitta. Se lepäsi nöyrästi siellä yksin keskellä metsää, ilman mitään mainoksia. Luonnonihme. Olet onnekas, jos löydät perille. Näkymä palkitsee. Vaikka se on "vain kivi", se vetää jotenkin todella hiljaiseksi. Siinä tuntee itsensä pieneksi. Henki salpautuu. Sen takia paikalla tuntuu leijailevan maaginen ilmapiiri. Sitä on jotenkin vaikea selittää! Kunnioitusta herättävä näky.

Kiven kylkeen oli laitettu laatta, joka kertoi kohteen olevan "rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla". Kiven ja kallion välistä, tuosta kiinnittymiskohdasta, näki läpi! Eli ei ole edes kokomatkalta kiinni kalliossa. Jotenkin uskomatonta että se kestää tuossa. Kaivoin kamerani esille ja otin muutaman kuvan. Laitoin myös ajastimen päälle ja juoksin itse kuvaan. Paikalle tuli toinenkin porukka, venäläisiä jos oikein puheesta kuulin. Söin paikalla mukaan otetun proteiinipatukan ja hörppäsin vettä. Otin vielä muutaman kuvan. Toinen porukka poistui samaa polkua jota olivat tulleetkin. Tuota polkua pitkin myös aiempi mies oli poistunut. Se oli kuitenkin eri polku jota itse kuljin. Ajattelin kokeilla sitä polkua itsekin, sillä en halunnut kahlata suossa toistamiseen. Nyt kuitenkin hiljennyin vielä tämän kiven edessä.

Hämmästyttävä. Kuvissa se kuitenkin näyttää
samalta, kuin kaikissa muissakin kuvissa.
Suosittelen käymään paikalla.

Kamera laulamaan!

On se kumma!

Uusia kuvakulmia!

Lohkare näyttää ihan siltä, kuin se voisi lipsahtaa alas hetkellä millä
hyvänsä!

Kohde on rauhoitettu vuonna 1962.

Tarpeeksi paikalla ihmeteltyäni kävin vielä viereisen kallion päällä katselemassa maisemia, kun sinne sopivasti vei polkukin. Polku ei kuitenkaan vienyt kovin kauas, joten palasin kiven luo. Päätin poistua paikalta samaa polkua mitä muutkin poistuivat. Metsässä aivan lähistöllä oli yksinäisen näköinen mökki. Polku vei mökin edestä, rinnettä alas ja pitkään suoraan. Metsä oli jälleen kauniin sammalen peitossa. Polku oli leveä, mutta suhteellisen juurakkoinen. 

Juurakkoinen, mutta hyvä polku
keskellä kaunista sammalmetsää.

Reppu selässä ja jalusta kainalossa! :)

Pian se muuttui hieman kosteammaksi taas, mutta ei siinä saanut jalkojaan onneksi kasteltua. Sitten polku nousikin jo hiekkaiselle autojen kääntymispaikalle. Tähän kun olisin osannut ajaa, niin reissu olisi ollut hyvin paljon kuivempi ja nopeampi! Mutta ensikertalaisena, yksin ilman mitään opasteita en osannut tähän ajaa. Noh, ensikerralla tiedän. Laitampa nyt tähän alle vielä vähän ajo-ohjeita suoraan tuohon kääntymispaikalle, jos olet matkassa vaikka lasten tai koiran kanssa. Toki valitsemani reitti oli todella kaunis ja sammalsilta kunnossa ollessaan on varmasti upea! Tämän reissun pohjalta en kuitenkaan voi sitä suositella. Ellei ole kaveri mukana ja kumpparit/kahluuhousut jalassa.

KUINKA LÖYDÄN KUMMAKIVELLE:

Eli ensin käännytte tieltä 62 (Puumalantie) sinisen Hauklappi -viitan kohdalta hauklapintielle. Sitä suoraan, yleinen tie päättyy, asfalttitie muuttuu hiekkatieksi ja tien nimi vaihtuu mäntylahdentieksi, jatka edelleen suoraan. Vasemmalle kääntyy hiekkatie, kummakiventie. Tähän asti voi hyödyntää Google mapsin navigointia. Aja kummakiventietä, kunnes tulee selkeä ylöspäin vievä tienhaara.

Kummakiventie jatkuisi vasemmalle, mutta nouse tästä kohdasta
oikealle ylös.

 Kummakiventie viettäisi edelleen vasemmalle, mutta mene tästä suoraan ylös. Tietä ei näy Google mapsissa! Nyttemmin kohdalle on merkitty Google mapsiin "Parking". Tie vie suoraan kääntymispaikalle, jonka kulmasta hyvä polku suoraan Kummakivelle vie. Auto parkkiin ja seuraa polkua. Paikalle on noin 500m tästä.

Kääntymispaikka. 

Polku lähtee melko huomaamattomasti kääntymispaikan kulmalta.
Tässä on joskus ennen ollut puinen kyltti,
jossa luki "Kummakivi", mutta kyltti on myöhemmin
revitty irti..

Tässä vielä karkeasti kartta Google mapsista,
johon itse punaisella merkkasin minun reittini ja
vihreällä merkkasin oikeamman reitin. Google
siis ajattaa sinut punaiseen rastiin, mutta
älkää uskoko sitä.

HISTORIAA JA YLEISTIETOA KUMMAKIVESTÄ:

Kummakivi on siis jääkaudella paikalleen joutunut siirtolohkare. Asiantuntijoiden mukaan kiven laatu on niin yleinen, ettei sen tarkempaa alkuperää voida jäljittää. Kivi ei kuitenkaan ole tullut kovin kaukaa. Lohkare on ollut paikallaan noin 11 000 - 12 000 vuotta. Venäläiset turistit ovan käyneet katsomassa kiveä ja 1800-luvulla. 

Nimi "Kummakivi" ei suinkaan ole tullut painovoimaa uhmaavasta lohkareesta, vaan alla olevasta sileästä kalliosta, joka itseasiassa on ontto. Kun kalliota koputtaa, se pitää "kummaa" ääntä. Eri kohdasta koputtamalla tulee erilaisia ääniä. HUOM! Turistien koputtelujen myötä kallio on hieman halkeillut eri kohdista, joten eihän mennä nyt liiaksi hakkaamaan onttoa kalliota suuren lohkareen alla! 

Lohkare on 7 metriä leveä ja 5 metriä korkea, sen on arveltu painavan noin 500 tonnia! Lohkareen päällä kasvaa yli 30 vuotias kaksilatvainen mänty ja nuori kuusi. Kummakivi on Suomen suurin silokallion päällä tasapainotteleva siirtolohkare.

1900-luvun alkupuolella kiven päälle vei tikapuut, jossa paikallinen nuoriso vietti aikaa. Kivi rauhoitettiin kuitenkin vuonna 1962, jonka jälkeen kiven päälle kiipeäminen on kielletty.

1930-luvulla alueen metsätyömiehet rakensivat sammalmättäistä Pitkäjärven läpi vievän sammalsillan, joka on käytössä vielä nykyisinkin (tämä oli se minun valitsemani reitti). Kummakivelle pääsee näinollen kahta reittiä, toinen vie kääntymispaikalta metsän läpi suoraan ja toinen lähtee Pitkäjärven eteläpäästä ja vie sammalsiltaa pitkin järven yli kivelle.

Minä Kummakiven alla. Tässä kuvassa näkyy myös lohkareen päällä
kohoava mänty.

Metsän suojissa.

LOPPUARVOSTELU:

Kuten varmaan tekstiä lukiessa voi jo huomata, niin tykkäsin paikasta erittäin paljon! Mykistävä paikka, jota hartaasti kyllä suosittelen kaikille kynnelle kykenevälle. Sammalsillan reitti on varmasti kuivaan vuodenaikaan mahtava valinta ja tuo vielä vähän lisäpisteitä paikalle. Tässä tapauksessa kuitenkin, kun meinaa upota suohon, se hieman laskee pisteitä. Muutoin polku oli hyvää ja suht helppokulkuista, matkat ei ole pitkiä. 

Pyörällä varmaan pääsee metsän läpi vievää polkua, mutta se on sen verran juurakkoista että kyyti ei ehkä ole kauhean tasaista. Sammalsiltaa pitkin pyörällä tuskin pääsee. Pyörätuolilla tai lasten rattailla luulen ettei paikalle kyllä pääse, ainakaan helposti. Suuria nousuja ei reitillä ole, metsän läpi tuovalla reitillä on vain yksi loiva nousu juuri ennen kivelle saapumista, joten myös vähemmän retkeilevät, huonompi kuntoiset tai hankalasti liikkuvat ihmiset ja lapset pääsevät paikalle. 

Kääntymispaikalta kivelle on matkaa noin puoli kilometriä, sammalsillan kautta hivenen pidempi. Jos kiertää reitin niin että lähtee Pitkäjärven eteläpäästä sammalsillan yli kivelle, sieltä metsän läpi kääntymispaikalle ja hiekkatietä pitkin takaisin järven eteläpäähän, lenkille tulee matkaa joku pari kilometriä. Tosi mukava ja nopea pistäytyminen upeassa paikassa.

Täällä tulen käymään varmasti toistekin, arvosanaksi tälle nähtävyydelle annan 9-. Kastunut jalka, osittain muutenkin kosteat kohdat ja opasteiden puuttuminen alentivat arvosanaa.