maanantai 28. elokuuta 2017

Hei vaan kaikille!

Hei! Ajattelin aloittaa oman blogini, "Elämän sykkeessä", joka tulee kertomaan oman elämäni seikkailuista. Idean blogiin sain itseasiassa eräältä ystävältäni, joka kehotti minua kirjoittamaan omista menoistani. Liikun jonkin verran luonnossa ja tykkään käydä katselemassa nähtävyyksiä ja muita hienoja paikkoja. Kirjoittelen tänne myös omia arvostelujani paikkojen ja reittien lisäksi myös varusteista, joita käytän liikkuessani tai elämän menoissa muutenkin. 

Aloitetaampa ihan siitä, kuka olen, missä vaikutan ym.:
  Olen siis Tuija Heino, tällä hetkellä 27 vuotias nuori nainen. Asun tällä hetkellä Etelä-Savon pienessä kunnassa nimeltä Puumala, monelle varmasti kesäisin tuttu kylä. 
  Omistan kaksi koiraa, vanhempi on pian 8v. täyttävä sekarotuinen leikattu uros Jero, aktiivipakkaus, iästään huolimatta hyvin vilkas ja eloisa, aina valmiina mukaan seikkailuihin! Nuorempi on reilu 3v. bullterrieri narttu Nemi, hieman rauhallisempi yksilö, tykkää kyllä liikkua, mutta omaan tahtiin. Olen kihloissa jo kuudetta vuotta ihanan miehen, Jarin, kanssa, mutta hän on tällä hetkellä Kotkassa töissä, joten joudutaan elämään nyt etäsuhteessa toistaiseksi. Itse työskentelen täällä Puumalassa K-Marketissa. 
  Harrastan liikunnan lisäksi valokuvausta, jota välillä hyödynnän reissuillani. Järjestelmäkamera (itselläni käytössä Canon 6D) painaa kuitenkin jonkun verran, niin en ihan joka lenkille sitä mukaani ota! Muut reissut kuvaan ihan vain puhelimella (Huawei P9). "Liikunta" minulle käsittää tällä hetkellä juoksua maastossa ja kadulla, maastossa vaeltelua myös kävellen, kahvakuulan heiluttelua ja kuntosalia. Koitan hyödyntää myös ulkoa löytyviä lähiliikuntapaikkoja, joista lähin sijaitsee aivan takapihallani. Ilmoittauduin myös syksyllä alkavaan joogaan, josta minulla ei vielä ole mitään kokemusta! 

Tässä nyt lyhyesti vähän minusta ihmisenä. Tervetuloa mukaan!

~Tuija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Härkävuori - upea näköalapaikka

Kirjoittelin tuossa facebookiin Puumalan omalle puskaradio sivustolle tuosta Kummakivestä  ja sinne puuttuvista opasteista. Siellä eräs tyt...