tiistai 29. elokuuta 2017

Kummakivi - painovoimaa uhmaava siirtolohkare

Maanantaina 28.8.2017 tein töissä aamuvuoroa. Koko kesän, ja oikeastaan jo paljon aiemminkin monesti, on ollut puhetta siskon ja ystävien kanssa, että pitäisi lähteä joskus katsomaan Kummakiveä. Se on siis Puumalan ja Ruokolahden kuntien rajalla Hauklapin kylässä sijaitseva suuri lohkarekivi, joka tasapainottelee sileän kallion päällä. Olin käynyt viimeksi joskus todella pienenä tyttönä perheen kanssa sitä kerran katsomassa ja halusin käydä näin vanhemmalla iällä ja tuoreemmalla muistilla katsomassa sitä uudelleen. Mutta, niinkuin yleensä tapana on, jäi tämäkin reissu vain puheeksi. Tuolloin maanantaina töissä kuitenkin päätin, että tänään on se päivä, kun töiden jälkeen mitään kyselemättä starttaan auton ja menen sinne Kummakivelle. Ompahan käyty. Pakkasin järjestelmäkameran, laajakulmaisen objektiivin ja jalustan mukaan ja lähdin ajamaan. Minulla ei ollut mitään tietoa missä se on, muuta kun että siinä kuntien rajalla jossain. Niimpä laitoin näppäränä tyttönä Google Mapsiin hakusanaksi Kummakivi, ja sovellus löysikin paikan heti. Sinne siis!

Puumalasta matkaa näytti kertyvän 26km. Karttasovellus kuitenkin näytti ajattavan valkintielle, sillä Puumalasta päin tullessa se hieman oikaisisi. Se on kuitenkin hiekkatie, joten ajoin suosiolla siitä ohi ja asfalttitietä pitkin eli käännyin Hauklapin risteyksestä. Hauklapintietä ajoin suoraan niin kauan, kunnes yleinen tie päättyi ja jatkoin hiekkatietä edelleen suoraan. Tässä kohtaa tien nimi vaihtuu mäntylahdentieksi. Sitä ajelin hetken aikaa, kunnes vasemmalle kääntyy kummakiventie, pieni hiekkatie. Mitään opastetta tai viittaa ei erikseen ollut, missä mainittaisiin mitään Kummakiven olemassaolosta, tien nimestä pystyi kuitenkin päätellä että oikeassa suunnassa ollaan. Karttasovellus ajatti minut kummakiventien päähän ja oikealle tien päähän, Pitkäjärven päätyyn. Jätin auton ja heitin repun selkään. 
Kaunista maisemaa Pitkäjärven rannalta.

Paikalta lähti kaksi polkua; toinen johti järven rantaan ja kiersi takaisin hiekkatielle muutaman metrin päähän, eli ei johtanut mihinkään. Niimpä valitsin polun, jonka eteen oli kaatunut puunrunko. Ylitin rungon ja lähdin tallaamaan suhteellisen hyvässä kunnossa olevaa polkua. Pian polku kuitenkin muuttui hyvin pehmeäksi ja märäksi.. Oli tehty pari kiertoreittiä, jotta jalat pysyivät suht kuivina. Pian tulin kallion juureen avarampaan kohtaan, jossa näytti olevan nuotiopaikka. Tästä pääsisi järven yli kaunista sammalsiltaa pitkin, joka tosin oli hurjassa kunnossa! Tiesin ettei tästä yli päästä kuivin jaloin. "Sillan" keskelle oli heitetty pyöreitä puita, joita pitkin piti tasapainotella yli. Puun pätkiä oli monen näköistä ja kokoista. Alla oleva soinen sammal näytti syövän vanhoja puita, joiden päälle oli heitetty uusia. Puut olivat liukkaita ja  kiikkeriä. Pääsin kuitenkin yli suht kuivin jaloin! 

Keli oli ihanan tyyni. Etualalla näkyy metsän kunto, jossa polku meni.
Vetistä.
Ja siitä sitten yli vaan!

Keskellä sammalsiltaa oli vielä suht hyvä kävellä.

Loppupätkä sai kyllä kyselemään uskoa.
Ihme kyllä, vielä tästä selvisin suht kuivin jaloin yli!

Toisella puolella polku jatkui hyvänä, kunnes edessä oli taas kosteikko ja samanlaiset ratkaisut niiden ylittämiseksi. Yksi niistä oli kuitenkin niin heikko, että jouduin upottamaan toisen jalkani polvea myöten suohon! Kyllä vähän pisti kiroamaan hetkeksi, onneksi olin matkassa yksin! Kiroaminen kuitenkin hiljeni pian kun astelin satumaisen kauniiseen metsään. Vanhoja kuusia ja vehreää sammalta jokapuolella, leveä kuiva polku vei aivan puron vieressä. Täydellinen metsän hiljaisuus ja raikkaus, puron iloinen solina vieressä. Kyllä unohtui koettelemukset! Harmi etten tajunnut ottaa paikalta hyvää kuvaa.. Alla kuitenkin pari kuvaa loppupäästä.

Hieman heilahtanut puhelimen kuva, mutta metsän joki
kulkee polun viertä. Vanhat kuuset ja sammalmetsää näkyvissä.


Ajatuksissani jatkoin polun tallaamista ja katselin metsää. Yhtäkkiä pöllähti eteeni järisyttävä lohkare, joka sai henkeni salpautumaan. Kerkesin juuri ajatella itsekseni, että valitsinkohan nyt pitkänkin reitin ja samassa se paukahtikin eteeni metsästä. Kummakivi. Täysin (kirjaimellisesti) puskista eteeni jysähtänyt näkymä sai hölmistyneen hymyn kasvoilleni. Suorastaan hiivin paikalle. Näky oli vaikuttava, en osannut edes oikeastaan odottaa. Olin nähnyt monia monia kuvia kivestä ja paikasta ja tiesin kyllä miltä se suunnilleen näyttää, mutta silti en osannut odottaa tuota näkyä. 
Paikalla oli joku muukin henkilö tuolloin, mutta herra poistui paikalta hyvin pian saapumiseni jälkeen.

Metsän keskeltä se tulee odottamatta.


 Laskin reppuni ja katselin jylhää näkymää. Siinä se köllötti mitään kyselemättä. Paikka oli jotenkin mystinen. Toisaalta paikan tyyliin, sen rauhallisen yksinäiseen olemukseen sopi täydellisesti se, ettei sinne vienyt mikään kyltti tai viitta. Se lepäsi nöyrästi siellä yksin keskellä metsää, ilman mitään mainoksia. Luonnonihme. Olet onnekas, jos löydät perille. Näkymä palkitsee. Vaikka se on "vain kivi", se vetää jotenkin todella hiljaiseksi. Siinä tuntee itsensä pieneksi. Henki salpautuu. Sen takia paikalla tuntuu leijailevan maaginen ilmapiiri. Sitä on jotenkin vaikea selittää! Kunnioitusta herättävä näky.

Kiven kylkeen oli laitettu laatta, joka kertoi kohteen olevan "rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla". Kiven ja kallion välistä, tuosta kiinnittymiskohdasta, näki läpi! Eli ei ole edes kokomatkalta kiinni kalliossa. Jotenkin uskomatonta että se kestää tuossa. Kaivoin kamerani esille ja otin muutaman kuvan. Laitoin myös ajastimen päälle ja juoksin itse kuvaan. Paikalle tuli toinenkin porukka, venäläisiä jos oikein puheesta kuulin. Söin paikalla mukaan otetun proteiinipatukan ja hörppäsin vettä. Otin vielä muutaman kuvan. Toinen porukka poistui samaa polkua jota olivat tulleetkin. Tuota polkua pitkin myös aiempi mies oli poistunut. Se oli kuitenkin eri polku jota itse kuljin. Ajattelin kokeilla sitä polkua itsekin, sillä en halunnut kahlata suossa toistamiseen. Nyt kuitenkin hiljennyin vielä tämän kiven edessä.

Hämmästyttävä. Kuvissa se kuitenkin näyttää
samalta, kuin kaikissa muissakin kuvissa.
Suosittelen käymään paikalla.
Kamera laulamaan!

On se kumma!
Uusia kuvakulmia!
Lohkare näyttää ihan siltä, kuin se voisi lipsahtaa alas hetkellä millä
hyvänsä!


Kohde on rauhoitettu vuonna 1962.
Tarpeeksi paikalla ihmeteltyäni kävin vielä viereisen kallion päällä katselemassa maisemia, kun sinne sopivasti vei polkukin. Polku ei kuitenkaan vienyt kovin kauas, joten palasin kiven luo. Päätin poistua paikalta samaa polkua mitä muutkin poistuivat. Metsässä aivan lähistöllä oli yksinäisen näköinen mökki. Polku vei mökin edestä, rinnettä alas ja pitkään suoraan. Metsä oli jälleen kauniin sammalen peitossa. Polku oli leveä, mutta suhteellisen juurakkoinen. 

Juurakkoinen, mutta hyvä polku
keskellä kaunista sammalmetsää.

Reppu selässä ja jalusta kainalossa! :)
Pian se muuttui hieman kosteammaksi taas, mutta ei siinä saanut jalkojaan onneksi kasteltua. Sitten polku nousikin jo hiekkaiselle autojen kääntymispaikalle. Tähän kun olisin osannut ajaa, niin reissu olisi ollut hyvin paljon kuivempi ja nopeampi! Mutta ensikertalaisena, yksin ilman mitään opasteita en osannut tähän ajaa. Noh, ensikerralla tiedän. Laitampa nyt tähän alle vielä vähän ajo-ohjeita suoraan tuohon kääntymispaikalle, jos olet matkassa vaikka lasten tai koiran kanssa. Toki valitsemani reitti oli todella kaunis ja sammalsilta kunnossa ollessaan on varmasti upea! Tämän reissun pohjalta en kuitenkaan voi sitä suositella. Ellei ole kaveri mukana ja kumpparit/kahluuhousut jalassa.

KUINKA LÖYDÄN KUMMAKIVELLE:

Eli ensin käännytte tieltä 62 (Puumalantie) sinisen Hauklappi -viitan kohdalta hauklapintielle. Sitä suoraan, yleinen tie päättyy, asfalttitie muuttuu hiekkatieksi ja tien nimi vaihtuu mäntylahdentieksi, jatka edelleen suoraan. Vasemmalle kääntyy hiekkatie, kummakiventie. Tähän asti voi hyödyntää Google mapsin navigointia. Aja kummakiventietä, kunnes tulee selkeä ylöspäin vievä tienhaara.

Kummakiventie jatkuisi vasemmalle, mutta nouse tästä kohdasta
oikealle ylös.
 Kummakiventie viettäisi edelleen vasemmalle, mutta mene tästä suoraan ylös. Tietä ei näy Google mapsissa! Nyttemmin kohdalle on merkitty Google mapsiin "Parking". Tie vie suoraan kääntymispaikalle, jonka kulmasta hyvä polku suoraan Kummakivelle vie. Auto parkkiin ja seuraa polkua. Paikalle on noin 500m tästä.

Kääntymispaikka. 
Polku lähtee melko huomaamattomasti kääntymispaikan kulmalta.
Tässä on joskus ennen ollut puinen kyltti,
jossa luki "Kummakivi", mutta kyltti on myöhemmin
revitty irti..
Tässä vielä karkeasti kartta Google mapsista,
johon itse punaisella merkkasin minun reittini ja
vihreällä merkkasin oikeamman reitin. Google
siis ajattaa sinut punaiseen rastiin, mutta
älkää uskoko sitä.
HISTORIAA JA YLEISTIETOA KUMMAKIVESTÄ:

Kummakivi on siis jääkaudella paikalleen joutunut siirtolohkare. Asiantuntijoiden mukaan kiven laatu on niin yleinen, ettei sen tarkempaa alkuperää voida jäljittää. Kivi ei kuitenkaan ole tullut kovin kaukaa. Lohkare on ollut paikallaan noin 11 000 - 12 000 vuotta. Venäläiset turistit ovan käyneet katsomassa kiveä ja 1800-luvulla. 

Nimi "Kummakivi" ei suinkaan ole tullut painovoimaa uhmaavasta lohkareesta, vaan alla olevasta sileästä kalliosta, joka itseasiassa on ontto. Kun kalliota koputtaa, se pitää "kummaa" ääntä. Eri kohdasta koputtamalla tulee erilaisia ääniä. HUOM! Turistien koputtelujen myötä kallio on hieman halkeillut eri kohdista, joten eihän mennä nyt liiaksi hakkaamaan onttoa kalliota suuren lohkareen alla! 

Lohkare on 7 metriä leveä ja 5 metriä korkea, sen on arveltu painavan noin 500 tonnia! Lohkareen päällä kasvaa yli 30 vuotias kaksilatvainen mänty ja nuori kuusi. Kummakivi on Suomen suurin silokallion päällä tasapainotteleva siirtolohkare.

1900-luvun alkupuolella kiven päälle vei tikapuut, jossa paikallinen nuoriso vietti aikaa. Kivi rauhoitettiin kuitenkin vuonna 1962, jonka jälkeen kiven päälle kiipeäminen on kielletty.

1930-luvulla alueen metsätyömiehet rakensivat sammalmättäistä Pitkäjärven läpi vievän sammalsillan, joka on käytössä vielä nykyisinkin (tämä oli se minun valitsemani reitti). Kummakivelle pääsee näinollen kahta reittiä, toinen vie kääntymispaikalta metsän läpi suoraan ja toinen lähtee Pitkäjärven eteläpäästä ja vie sammalsiltaa pitkin järven yli kivelle.

Minä Kummakiven alla. Tässä kuvassa näkyy myös lohkareen päällä
kohoava mänty.

Metsän suojissa.

LOPPUARVOSTELU:

Kuten varmaan tekstiä lukiessa voi jo huomata, niin tykkäsin paikasta erittäin paljon! Mykistävä paikka, jota hartaasti kyllä suosittelen kaikille kynnelle kykenevälle. Sammalsillan reitti on varmasti kuivaan vuodenaikaan mahtava valinta ja tuo vielä vähän lisäpisteitä paikalle. Tässä tapauksessa kuitenkin, kun meinaa upota suohon, se hieman laskee pisteitä. Muutoin polku oli hyvää ja suht helppokulkuista, matkat ei ole pitkiä. 

Pyörällä varmaan pääsee metsän läpi vievää polkua, mutta se on sen verran juurakkoista että kyyti ei ehkä ole kauhean tasaista. Sammalsiltaa pitkin pyörällä tuskin pääsee. Pyörätuolilla tai lasten rattailla luulen ettei paikalle kyllä pääse, ainakaan helposti. Suuria nousuja ei reitillä ole, metsän läpi tuovalla reitillä on vain yksi loiva nousu juuri ennen kivelle saapumista, joten myös vähemmän retkeilevät, huonompi kuntoiset tai hankalasti liikkuvat ihmiset ja lapset pääsevät paikalle. 

Kääntymispaikalta kivelle on matkaa noin puoli kilometriä, sammalsillan kautta hivenen pidempi. Jos kiertää reitin niin että lähtee Pitkäjärven eteläpäästä sammalsillan yli kivelle, sieltä metsän läpi kääntymispaikalle ja hiekkatietä pitkin takaisin järven eteläpäähän, lenkille tulee matkaa joku pari kilometriä. Tosi mukava ja nopea pistäytyminen upeassa paikassa.

Täällä tulen käymään varmasti toistekin, arvosanaksi tälle nähtävyydelle annan 9-. Kastunut jalka, osittain muutenkin kosteat kohdat ja opasteiden puuttuminen alentivat arvosanaa.

maanantai 28. elokuuta 2017

Hei vaan kaikille!

Hei! Ajattelin aloittaa oman blogini, "Elämän sykkeessä", joka tulee kertomaan oman elämäni seikkailuista. Idean blogiin sain itseasiassa eräältä ystävältäni, joka kehotti minua kirjoittamaan omista menoistani. Liikun jonkin verran luonnossa ja tykkään käydä katselemassa nähtävyyksiä ja muita hienoja paikkoja. Kirjoittelen tänne myös omia arvostelujani paikkojen ja reittien lisäksi myös varusteista, joita käytän liikkuessani tai elämän menoissa muutenkin. 

Aloitetaampa ihan siitä, kuka olen, missä vaikutan ym.:
  Olen siis Tuija Heino, tällä hetkellä 27 vuotias nuori nainen. Asun tällä hetkellä Etelä-Savon pienessä kunnassa nimeltä Puumala, monelle varmasti kesäisin tuttu kylä. 
  Omistan kaksi koiraa, vanhempi on pian 8v. täyttävä sekarotuinen leikattu uros Jero, aktiivipakkaus, iästään huolimatta hyvin vilkas ja eloisa, aina valmiina mukaan seikkailuihin! Nuorempi on reilu 3v. bullterrieri narttu Nemi, hieman rauhallisempi yksilö, tykkää kyllä liikkua, mutta omaan tahtiin. Olen kihloissa jo kuudetta vuotta ihanan miehen, Jarin, kanssa, mutta hän on tällä hetkellä Kotkassa töissä, joten joudutaan elämään nyt etäsuhteessa toistaiseksi. Itse työskentelen täällä Puumalassa K-Marketissa. 
  Harrastan liikunnan lisäksi valokuvausta, jota välillä hyödynnän reissuillani. Järjestelmäkamera (itselläni käytössä Canon 6D) painaa kuitenkin jonkun verran, niin en ihan joka lenkille sitä mukaani ota! Muut reissut kuvaan ihan vain puhelimella (Huawei P9). "Liikunta" minulle käsittää tällä hetkellä juoksua maastossa ja kadulla, maastossa vaeltelua myös kävellen, kahvakuulan heiluttelua ja kuntosalia. Koitan hyödyntää myös ulkoa löytyviä lähiliikuntapaikkoja, joista lähin sijaitsee aivan takapihallani. Ilmoittauduin myös syksyllä alkavaan joogaan, josta minulla ei vielä ole mitään kokemusta! 

Tässä nyt lyhyesti vähän minusta ihmisenä. Tervetuloa mukaan!

~Tuija~

Härkävuori - upea näköalapaikka

Kirjoittelin tuossa facebookiin Puumalan omalle puskaradio sivustolle tuosta Kummakivestä  ja sinne puuttuvista opasteista. Siellä eräs tyt...